keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

I don´t need to be easy, I just need it to be worth it.

 "Sinun kanssa olen käynyt ojissa, maistanut maan hiekkaa, juossut perässäsi, tappanut aikaa,valuttanut verta, hikeä ja kyyneleitä, jumittanut epäsovussa, kantanut sinulle ruokaa sekä vettä ja olen tyhnännyt koko lompakkoni vuoksesi. Olen antanut sinulle kaiken aikani, kokenut onnistumisen tunteita, saanut upeita muistoja ja kaatunut illalla rättiväsyneenä sänkyyn ja noussut seuraavana aamuna vain yhden hännänheilautuksen voimalla"


En ole aikaisemmin tästä aiheesta blogissa kirjoitellut, mutta nyt kun toisen koiran ottamista mietitään niin mieleen tulee Femman pentuaika. Silloin en pahemmin halunnut asiaa jakaa, se tuntui niin vaikealta silloin. Nyt kun tämä asia on jo kaukana takana, voi sitä jo paremmin käsitellä.

Kyseessä on siis äffän pentuajan "ärhäkkyys", miksi sitä nyt kutsuisi:D
Femma aloitti jo tämän käytöksen jo olessaan meillä vasta pari päivää. Pentu siis ärhänteli niin ihmisille kuin muille koirille. Ei se koskaan kovaa purrut, mutta hampaat usein kolahtivat tai nipistivät ilkeästi. Enemmän ongelma oli siinä rähähdyksessä ja jatkuvassa murinassa. Sen oli vaikea rauhoittua ärinän jälkeen ja se pystyi jatkamaan sitä pitkääkin.
Femma myös hyppi ja näykki innostuneena vaatteita, mutta tämän sai kitkettyä helpommin pois.

Ongelmaa esiintyi varsinkin silloin jos Femma herätettiin, sitä harjattiin, se säikähti tai jos sillä oli kiva lelu. Itseni kanssa ongelma meni nopeasti ohi, kun komensin sitä. Femma myösleimaantui minuun niin voimakkaasti, että lopetti ärhäntelyn. Ongelma omalla kohdallani jatkui vaan harjatessa, jolloin F yritti hyökkäillä harjaan.


" Ei mun tarvitse olla helppo, minun tarvitsee vain olla kaiken työsi arvoinen"

Tätä ärhäntelyä ei tapahtunut vieraille, enemmänkin tutuille "perheenjäsenille". Vieraille tuo oli oikea enkeli, eikä monikaan uskonut meidän ongelmia. Tai no, ennustihan eräs henkilö, ettei Femmasta saisi ikinä selväpäistä koiraa, sehän vasta mieltä lämmitti!
 

Minäkö muka vaikea?

Muistan elävästi yhden päivän kun aamulla Femma oli hypännyt ja näpsässyt lempipaitaani ison reiän, päivällä itkettänyt pikkusiskoani ja illalla minun harjatessani sitä, puraisi se harjasta ohi minun käteeni. Femma oli tuolloin varmaaankin kymmenen viikkoa. Muistan siinä ajatelleeni, että "mihin olen pääni työntänyt". Minua otti niin päähän, että sillä hetkellä päätin sen käytöksen loppuvan heti.
Femma ilmeisesti huomasi muutoksen otteessani ja jäi hiljaa epäilevänä odottamaan, että sain sen harjattua.
Siitä päivästä lähtien tein töitä tosissani, jotta Femman käytös muuttuisi.


Oli tosi ristiriitaista elää tuon lapsukaisen kanssa. Toisena hetkenä se oli oikea enkeli, unelmieni täyttymyt, toisella taas muriseva kauhukakara. Näin, että Femmassa oli sitä potentiaalia, se motivoitui helposti, oppi asiat nopeasti ja oli aina valmis tekemään jotain minun kanssani. Femma myös pysyi vapaana, eikä ole tähän mennessäkään vielä lähtenyt luotani kauas.
Näitä iloja kuitenkin varjosti se toinen puoli, joka vei yöunet. Ehkä tämä ei kuulosta niin kauhealta ongelmalta, mutta sitä se kuitenkin oli.

Olin joskus niin ymmälläni tuon koiran ajatusmaailmasta. Kyllä siinä tuli monta harmaata hiusta, ennenkuin opin neidin toimintatapoja tuntemaa.

Kuinka voisin sinua ymmärtää?

Ongelma taisi olla pahin pikkusiskoni kohdalla. Siskoani Femma murmutti eniten. Pian huomasinkin, että minun komentaminen ei ärhäntelyissä aurtanut. Pentu lopetti sen kun komensin, mutta jatkoi kun en ollut paikalla. Opetin siskolleni, että miten pentua voi komentaa ja pian alkoikin molempien koulutus ruottaa tulosta. Se oli pitkä matka, koska pikkisiskoni usein itki, ettei Femma tykännyt hänestä jne. Lapsen on tietysti vaikeampi ymmärtää, että mistä tämä käytös johtui kuin aikuisen.

Ei ikinä uskoisi, että nuo siskoni ja Femma mistavat nykyään tosi hyvän suhteen! Femma varmaan hyppäisi kaivoon, jos siskoni pyytäisi. En olisi uskonut tätä sillä hetkellä kun yritin epätoivon vallassa kytkeä ärhäntelyä koirastani pois.

"Joskus pitää kitkeä monta piikkiä pois, ennekuin ruusun voi poimia"

Vaati paljon verta, hikeä ja kyyneliä, että saatiin Femman hyökkäilyt  käytös kitkettyä pois. Pikkuhiljaa alkoi koira toimia haluamallani tavalla, vaikka vielä tänäänkin se on hyvin kovapäinen nuori koira joissain asioissa;)

Nyt kyllä pystyy jo nauraa näille henkilöille, jolta sai kuulla tosi "lohduttavia" kommentteja. Täti, joka kertoi, ettei koirastani saisi ikinä täyspäistä, nielee sanojaan ja ihmettelee tapahtunutta.

Toinen täti, jonka mielestä villakoirat ovat superhelposti koulutettavia ja aina sylipuudelimammanmussukoita, on myöntänyt, että koirat ovat yksilöitä ja moneen rotuun mahtuu pippurisempia tapauksia.

Henkilö joka sanoi, että villakoirat ovat poikkeuksetta agresiivisia (ja kuulemma sillonen Femma pentuaikana todisti sen), on kanssa joutunut nielemään sanansa ja jopa kehui koulutustyötäni ja Femman nykyistä luonnetta.


Onneksi sain apua tähän ongelmaan ja se on nyt poissa. Femma ei enään ihmisiä pomottele, mutta toisia koiria välillä kylläkin. Sellaista jääräpäisyyttä on havaittavissa vieläkin Femman kanssa, mutta nyt se toimii hyvin ja se riittää minulle. Tietysti aina voi kehittyä.

Loppuunvetona täytyy sanoa, etten kadu yhtään tuon koiran ottamista ja ei harmita enään tuo käytös. Se opetti minuakin paljon, koska se oli erilainen ongelma, kuin edellisilläni koirillani on ollut.
Femma on aivan mahtava pieni pakkaus, jota en toiseen vaihtaisi! <3

5 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus ! Ihana Femma noissa kuvissa :)

    VastaaPoista
  2. Taralla on muutes uusi blogi :) http://pikkusheltti.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Tulipa hyvään saumaan löydettyä tämä blogi! Meidän villispentu on ihan samanlainen! Joskus 9vkon iässä oli pahin vaihe, nyt helpottaa jo onneksi, tosin pienen lapseni kanssa on vielä ongelmia... Itsekin mietin öisin, että miten tämä näin kamalaa voi olla :). Mahtava rotu ja meillekin tulee varmasti näitä lisääkin, mutta voisi olla hieman pehmeämpiä ne seuraavat ;). Kiitos, että jaoit kokemuksesi!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että meidän kokemuksesta on ollut hyötyä!
      Se tulee monelle yllätyksenä, että villikset osaa olla näin kovapäisiä. Tsemppiä myös sinne!

      Poista

Kiitos kommentistasi!