keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Blogikriisi ja agilityä

Heippa!

Kuten huomaatte, blogin ulkoasu on hieman uudistunut näin kevään tullessa. Tämä ulkoasu tuskin on kuitenkaan lopullinen, sillä se ei ihan omaan silmään nappaa niin paljon kuin edellinen. Ehkä täytyy taas pyytää jotain taitavempaa henkilöä auttamaan ulkoasun kanssa...Saataisiin blogista jälleen hieno:)


Toinen asia on blogin nimi, jota olen paljon mietiskellyt. Pidän kyllä nykyisestä nimestä, mutta se on aika pitkä, vaikea muistaa ja myös hankala asetella banneriin. Uutta nimeä en ole keksinyt, mutta jos sen keksin niin voi olla, että blogi muuttaa nimeänsä. Ideoitakin saa ehdotella!


Maanantaina oltiin agilityssä ja ohjasin tälläkertaa kahta koiraa, Femmaa ja Aurinkoa. Olen oikeastaan ohjannut Aurinkoa pari viimeisintä kertaa, koska äitini on ollut kipeä. Ensimmäisellä kerralla kun äiti ei ollut mukana, meni Aurinko tosi mallikkaasti minun kanssa.

 photo IMG_0735_zps79817d9e.jpg 

Tälläkerralla äiti oli mukana katsomossa ja Aurinko taisi olla hieman hämillään, sillä homma meni ihan plörinäksi! Rinkoinen ei suostunut menemään putkiin, se suuttui jos sanoin väärän sanan (Femmalla esimerkiksi on aalle käskysana "aa" ja Rinkoiselle taas "kiipee", menin sitten sanomaan väärin!), muutenkin Aurinko höntsäili ihan omiansa. Ilmeisesti olin huono ohjaaja pikkukoiran mielestä, nimittäin se usein istahti maahan ja ei suostunut liikkua eteen eikä taakse. Radat selvittiin onneksi loppuun asti. Meitä kaikkia nauratti nämä hölmöilyt, totesin, että onneksi kaikki tietää minun osaavan ohjata ainakin omaa koiraani, etten oikeasti ole näin surkea;)

 photo IMG_0841_zpse5e96721.jpg
Ryömi kuule ite, terveisin Aurinko
Femman kanssa taas eka rata meni mallikkaasti. Neiti meni reippaasti ja oli hyvin ohjattavissa. Toinen ratakerta taas...no, me vähän sävellettiin! Femma teki pari ylimääräistä estettä, koska hyppiminen ja mutkaputket on niiiiin kivoja. Pikkuvilla myös juoksi silmät kiinni yhdessä vaiheessa ja juoksi siksi putken ohi. Oli koiran ilme vähän hämmentynyt, kun se juoksi putken ohi, hups!
Kouluttaja kysyi, että mitä ihmettä olen koirille syöttänyt kun ne on ihan höpsöjä. Hehheh sen kun tietäisi!

 photo IMG_0782_zpsb4966ca7.jpg 

Perjantaina olisi tarkoitus tavata uusi kaveri sekä pari hieman tutumpaa kaveria ja molemmat äffät pääsevät touhuun mukaan. Katsotaan, että miten tosikon (eli Femman) hermot kestää uutta kaveria;)


14 kommenttia:

  1. Mää voisin tehdä sulle bannerin:) Jos se sulle siis käy. Laitan sen omaan blogiin "banneripaja" sivulle, ja linkitän sulle. :)

    VastaaPoista
  2. Musta tää nimi on just hyvä! Persoonallinen, eikä mun mielestä liian pitkä banneriin. Tosi nätti tää uus ulkoasu, toi Femman paita tossa bannerissa on ihan huippu! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh ehkä se on vaan mun mielestä pitkä, kiva kun tykkäät!:D
      Toi puku on yks mun suosikeista!;)

      Poista
  3. Entä jos se nimi ois tästä lyhennelmä? Vaikkapa Pirteä paimen & Villi villa.....tai....jotain :D tai emmää tiiä, tuosta villasta taitaa tulla vaa lammas mieleen >.<

    VastaaPoista
  4. http://1.bp.blogspot.com/-mRc5AZbw2os/UxdQ07f2uRI/AAAAAAAAEHM/7adbQu-NR3g/s1600/femmajafiilis.png
    Siellä banneri:) Toivottavasti tykkäät!

    VastaaPoista
  5. Tää on just ihana ulkoasu :) Tykkään varsinkin tosta leikatusta kuvasta ja tausta sopii hyvin kuvaan, missä Femma ja Fiilis juoksevat. Ja muutenkin mukavan hailakan värinen.

    Heh, aina ei voi sujua treeneissä :) Sopisiko jos Femma antaisi Mimmille vähän vauhtia ja taitoa pitää vähän hauskaa, niin Mimmi voisi antaa kypsyyttä ja varmaa suorittamista :D Mimmin ilme on välillä niin hyvä kun nähdään kavereitakin tai muuten vaan leikitään ''Hei, eksä tajuu, mä oon jo aikuinen, enkä mikään pentu?? Mitä ideaa on juosta jonkun pallon perässä?'' Eli selvästi se kuvittelee, että se on jo ohittanut leikki-iän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että tykkäät tästä!:D

      Femna luulee olevansa kypsä aikuinen, vaikka on oikeasti hölmö teini:D

      Poista
  6. Moi! Hieno blogi teillä, eksyin tänne jostain sattumalta. :) Kiva lukea teidän kuulumisia ja hauskaa, että ootte jaksanut agilitynkin parissa! Treenit menee joskus säheltämiseksi, kokemusta on, mutta onneksi vastapainoksi on sitten niitä päiviä, jolloin kaikki sujuu kuin unelma. ;) Tsemppiä jatkoon!

    Ps. Meidän agijuttuja ja muuta elämänmenoa voit käydä kurkkaamassa täältä: tanssiitassujenkanssa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!
      Kiva kun tänne olet eksynyt!:)
      Käyn myös tutkimassa teidän blogia;)

      Joo agility on kyllä sellanen laji, että joskus tuntee olevansa ihan hyvä ohjaamisessa ja joskus tuntee olonsa ihan surkea:D

      Poista
  7. Haaste teillekkin:
    http://www.farmthreeponies.blogspot.fi/2014/03/otetaanpas-haaste-vastaan.html

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!