lauantai 21. kesäkuuta 2014

Neiti kevätkukka & Neiti kesäheinä

  photo IMG_0269_zpsddcbcd30.jpg

Kesä kuluu hirmuista vauhtia ja tuntuu, ettei itse pysy perässä. Nyt eletään jo kesäkuun loppua, hui kohtahan on jo syksy!
Kesä ei ole tuntunut pahemmin kesältä viimeiseen viikkoon, sillä säät ovat olleet suoraan sanottuna surkeita paria tuntia lukuunottamatta. Huono tuuri sinänsä, sillä pari päivää Femman kesätrimmin jälkeen säät meni näin huonoksi ja nyt pieni villapöksy palelee ulkona.
Fiilis taas on ihan mielissään siitä, ettei ole niin kuuma. Mustalla turkilla kun tuppaa välillä olemaan hieman tukala olo. Me muut kyllä toivotaan kesä takaisin!

 photo IMG_0301_zps5a924287.jpg
"Minne se helle katosi?" kysyy pikkuvilla
 Vaikka viikon sää onkin ollut hieman huono, ollaan me silti nautittu kesästä. Femman kanssa ollaan käyty agilityssä ja Fiilis on taas saanut olla mukana tallilla. Molemmat ovat myös liikkuneet reilusti, sillä neidit ovat päässeet mieheni kanssa rullaluistelulenkeille mukaan ja minun kanssa ollaan taas etsitty uusia lenkkipolkuja lähimetsästä. Olemme myös käyneet nauttimassa pienestä kukkaniitystä, joka on isojen hiekkavuorien keskellä piilossa. Voi miten voi ihminen nauttia kesän väreistä, ei tämä turhaan ole allekirjoittaneen lempivuodenaika!

  photo IMG_0263_zps46cd800d.jpg  photo IMG_0265_zpsdf69398f.jpg 
  photo IMG_0248_zps1d4ce1ef.jpg 
 photo IMG_0115_zpsa3ae50a7.jpg  photo IMG_0018_zpsce498192.jpg 
  photo IMG_0187_zps0d6106a6.jpg

 Yhtenä päivänä päätin kävellä vanhemmilleni ja etsin uutta reittiä metsän kautta.
 Matkaa autolla on noin kolmisen kilometriä ja kävellen pitäisi olla suunnilleen sama matka, mutta onnettomana suunnistajana eksyin useamman kerran matkan varrella, joten matka hieman venyi.
Kolmen kilometrin matka muuttuikin seitsämän kilometrin matkaksi kun pyörin avuttomana metsässä!
Fiiliksen mieliala pysyi hyvänä koko seikkailun ajan, mutta Femma näytti hapanta naamaa kun kierrettiin ympyrää ja törmättiin samaan kivenmurikkaan jo kolmatta kertaa...
Onneksi puhelimessa oli navigaattori, joka ohjasi meidät pois metsän syövereistä.
Oli siinä vastaantulevalla lenkkeilijällä ihmettelemistä kun kävelin puhelin kourassa metsässä ja samalla kuului "käänny vasemmalle ja jatka suoraan 300 metriä pysyen oikealla kaistalla".....:D

 http://photos-c.ak.instagram.com/hphotos-ak-xaf1/10387854_265817630289050_1168860360_n.jpg http://photos-e.ak.instagram.com/hphotos-ak-xpf1/10387925_795183800506604_452911507_n.jpg

Meillä ollaan nytten haaveiltu vetoharrastuksen aloittamista molempien koirien kanssa. Tarkemmin kiinnostaa canicrossi ja rullaluistimilla meneminen. Itse tosin taidan tyytyä canicrossiin, sillä luistimien päälle en (ainakaan vielä) uskalla kivuta.
Olemme käyneet lenkeillä mieheni kanssa niin, että hän rullaluistelee ja minä kävelen. Koirat ovat olleet mukana, mutta lähinnä minä olen niitä taluttanut. Syykin on selvää, molemmille tulee niin hirmuinen tahto vetää kun pääsevät rulliksien eteen ja sitä olen varonut, koska meillä ei ole vielä vetoon sopivia valjaita.

Valjaat yritän ostaa heinäkuun alussa viimeistään, jotta päästään vetohommiin oikein kunnolla!
Itse en uskalla valjaita yksin käydä ostaa, joten täytyy hieman odotella, että saan asiantuntevan henkilön niitä ostamaan kanssani;) Oikeiden varusteiden hankkimisen jälkeen olisi tarkoitus aloittaa vetoharrastus pikkuhiljaa.

Facebookissa moni on testannut eräänlaista runokonetta ja itsekkin testasin sitä koirien nimillä.
Runoista tuli niin hauskat, että ajattelin julkaista ne tänne. Varsinkin Fiiliksen runo oli aika osuva osittain!


Fiilis koira,
tuo unelmien homekoira,
tai tajuntamme jälkikoira.

Fiilis on pehmoinen kuin paimenkoira,
tuo oman elämänsä palveluskoira,
tai kesäöiden pentukoira.

Hän on valoa tuova susikoira
ilosta itkevä vinttikoira.
Sellainen on Fiilis koira. 

   photo IMG_0163_zps4d48f35e.jpg  photo IMG_0058_zps6ec15fb0.jpg
   photo IMG_0167_zps759f5d1d.jpg  photo IMG_0325_zps9933482c.jpg
 
Femma koira,
tuo auringossa kylpevä pentukoira,
aamukasteessa tanssiva pelastuskoira.

Femma on pehmoinen kuin sylikoira,
tuo oman elämänsä tyttökoira
tai kesäöiden seurakoira.

Hän on ulapalla soutava vainukoira
sieluja syleilevä vartiokoira.
Sellainen on Femma koira.  

 photo IMG_0088_zps1b100049.jpg
Selvästi "soutava vainukoira";)

Millaisia runoja teidän lemmikeistä tulee?:) 

  photo IMG_0112_zpsea3663b7.jpg

Ensi maanantaina suuntaamme kohti mökkiä. Itse olen innoissani meidän mökkireissusta, sillä sielä kaikki rentoutuu ja kamera laulaa tauotta. 
Olemme mökillä maanantaista torstaihin ja silloin ei varmaankaan postauksia tule, mutta jos meidän laumaa tulee sinä aikana ikävä, päivittyy Instgram-tili varmasti aktiivisesti. Saa nähdä, että mitä seikkailuja ensi viikolla saadaan aikaiseksi!  

 photo IMG_0193_zps48c342e6.jpg
Loppukevennys; etsi piiloutunut paimenkoira;)


16 kommenttia:

  1. Rilla Koira,
    tuo rakas irlanninsusikoira,
    kuin iki-ihana käyttökoira.

    Rilla viettelee kuin lahokoira,
    tai kulmakuppiloiden maltankoira,
    tuo valomerkkien vihikoira.

    Hän elää kuin villakoira
    ja puree kuin vinttikoira.
    Sellainen on Rilla Koira.

    Hauska:´D

    Täytyy sanoa että jos joku ei edellisessä kirjoituksessa nähnyt femmassa mtn eroa niin nyt näistä kuvista ainakin näkyy!! Upeaa! Sillähän näkyy ihan selvästi lihaksien rajatkin eli ei vaan luut paista nahkasta:D

    JA toi eka kuva on iha mahtava.:) Fiilis on syötävän söpö siinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehheh, mikäköhän on "lahokoira";)

      Femmasta tulee tätä menoa melkoinen lihaskimppu! Sanoinkin isännälle, että sillä on jo kohta aikamoiset sammakonreidet:D
      Ja kiitos mukavasta kommentista:)

      Poista
  2. Mimmi Koira,
    tuo uljas kahlekoira,
    kuin valloittava karjalankarhukoira.

    Mimmi rakastaa kuin kuulokoira,
    on hän ruusuilla tanssiva metsästyskoira,
    se viinistä juopuva pelastuskoira.

    Hän elää kuin supikoira
    ja puree kuin villakoira.
    Sellainen on Mimmi Koira.

    Vai että karjalankarhukoira, metsästyskoira ja pelastuskoira :DD Mikään muu ei pidäkään paikkansa kuin tuo viimeinen lause ''puree kuin villakoira''. Eihän Mimmi toki pure, mutta saattaa näykkiä pelosta tai mikäli vahingossa leikkiessä vaihtaa otetta ja osuu sormeen. Kyllä muuten sattuu!

    Ja kuten jo todettiin, Femmalla näkyy selvästi lihakset ja miten on vatsaankin tullut linjaa, eikä ole enää suora, tikkumainen linja. Mutta ei mikään ihme tuolla liikunnan määrällä ja miten paljon Femma juoksee vapaana.

    Itse tekisi mieli myös kokeilla rullaluistelua mutta pelkään, että kaadun alamäessä :D Ja kun mainitsit, ettet uskalla mennä yksin ostamaan valjaita niin kyllähän eläinkaupassa myyjät auttavat kun vaan kerrot mihin tarkoitukseen valjaat tulevat. Ja toki kannattaa ottaa koirat mukaan niin tulee varmasti sopivat :) Niin itsekin ostin valjaat, ja oikein sopivat ja hyvät löytyivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Puree kuin villakoira":´D

      Itsekkin pelkään, että kaatuisin mäessä tai sitä, että en osaisi jarruttaa:D Ehkä sitten joskus!

      Poista
  3. Toi banneri on vähän tylsä , koska se on noin yksin kertainen, mutta hieno silti!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä huomattavasti yksinkertaisempi kuin yleensä:) Ajattelin kokeilla vähän uutta tyyliä tänne ja tein simppelimmän bannerin;)

      Poista
  4. Tipsu Koira,
    sunnuntaiaamujen englanninvinttikoira,
    tuo auvoisa jälkikoira.

    Tipsu viettelee kuin jäniskoira,
    tai kulmakuppiloiden kääpiökoira,
    tuo valomerkkien poliisikoira.

    Hän on valoa tuova vetokoira
    ilosta itkevä villakoira.
    Sellainen on Tipsu Koira.

    Aika osuva runo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti paras kohta tuossa on tuo "ilosta itkevä villakoira":D!

      Poista
  5. Tee postaus femman tai fiiliksen näkökulmasta :) Ihania kuvia sulla! Millä kameralla kuvaat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea, pakko kyllä toteuttaa!:D
      Kiitos! Kamerana toimii tällähetkellä vanha ja uskollinen Canon eos 1100d ja pari suttuputkea. Tarkoitus olisi päivittää kuvauskalustoa kun lompakon nyörit antaa myöten:)

      Poista
  6. Aika hyvä!! :D Nemo;

    Nemo Koira,
    tuo rakas käyttökoira,
    kuin iki-ihana lahokoira.

    Nemo kukkii kuin palveluskoira,
    tuo taimitarhojen pelastuskoira,
    tämä paratiisien perhoskoira.

    Hän on valoa tuova porokoira
    ilosta itkevä shetlanninlammaskoira.
    Sellainen on Nemo Koira.

    Ja Peppi;

    Peppi Koira,
    tuo syövereistä nouseva kanakoira,
    tämän maailmankaikkeuden karhukoira.

    Peppi vaeltaa kuin malmikoira,
    tai meriä halkova pommikoira,
    tämä polkuja mittaava rakkikoira.

    Hän elää kuin supikoira
    ja puree kuin vinttikoira.
    Sellainen on Peppi Koira.

    Puree kuin vinttikoira :DD Ihan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, tosi hauskat!:D Syövereistä nouseva kanakoira kuullostaa aika runolliselta!:´)

      Poista
  7. Aahahaa mahtavia runoja, "tuo unelmien homekoira" repesin! :D Ihanan kesäisiä kuvia oot ottanut! Fiilis ja Femma osaavat poseerata erittäin suloisesti ;)
    Ainiin, miten pystyt lenkittämään molempia koiria samaan aikaan? Mä en pysty kävelyttää Iitaa tai Ellaa samaan aikaan, kun molemmat vain vetävät eri suuntiin ja muutenkin koko homma muuttuu sähläämiseksi :D
    On pakko sanoa tähän loppuun, että tuo banneri on upea! Toki koko ulkoasu on muutenkin silmiä hivelevä :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:D

      Ihan hyvin pystyn molempia taluttamaan, joskus kun Fiiliksen hihnakäytöstä vasta harjoiteltiin ja itseltäni oli leikattu toinen käsi niin lenkit oli hankalia. Paljon treeniä jouduttiin tekemään, että tytöt liikkuivat oikeaan suuntaan ja oikeassa tahdissa:D

      Ja ihanaa, että pidät ulkoasusta! Päivittelin sitä tänään ja oli aikamoinen taistelu, että bannerin sai sopimaan taustaan;)

      Poista
  8. Rokky,
    tuo rakas höykky,
    kuin iki-ihana jalkakyykky.

    Rokky vaeltaa kuin myrkky,
    tai meriä halkova möykky,
    tämä polkuja mittaava pölkky.

    Hän on seikkailunhaluinen solumyrkky
    saloilla samoileva säikky.
    Sellainen on Rokky.

    Hahahh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Möykky ja solumyrkky kuulostaa aika pahalta!:D

      Poista

Kiitos kommentistasi!