maanantai 10. marraskuuta 2014

Melkein mahtava marraskuu

Sosiaalinen media täyttyy lumisista päivityksistä, toisissa päivitellään kylmyyttä ja kurjuutta, kun taas toisissa kuvataan onnellisia lapsia sekä koiria leikkimässä kinoksissa.
Tällä erää me teemme poikkeuksen, sillä meiltä ei (vielä) tule pakollista lumipäivitystä kuvan muodossa.
Täällä nimittäin talvea kesti vain päivän, lunta satoi päivällä ja yöllä se suli jo pois. En kerennyt napata kuvaa, joten luminen päivä jäi kuvattomaksi, höh.
Femma ja Fiilis nauttivat lumen tulosta riehakkaasti, mutta Siru kipristeli varpaitansa ja olisi mieluummin painunut takaisin peiton alle. Omistaja oli samaa mieltä Sirun kanssa, en todellakaan ole vielä varautunut talveen henkisesti, ei siis vielä paukkupakkasia kiitos!


Lauantaina meidän seuraksi saapuivat taas Rene sekä Riimi. Suuntasimme jälleen hiekkakuopille, minne koirat pääsivät vapaaksi juoksemaan. Riimi ja Fiilis tuttuun tapaan aloittivat heti päättömän juoksemisen ja painimisen.
Rene sen sijaan seikkaili itsekseen, pentujen leikit ei selvästi oikein innostaneet.
Riimi on muuten enään maksimissaan pari senttiä matalampi ja on jo painavempi kuin Fiilis. Pennut kasvaa niin nopeasti! 

 photo DSC_0387_zps0c070c03.jpg
 photo DSC_0354_zpsb456abfe.jpg  photo DSC_0007_zpsd598d3ee.jpg
 photo DSC_0312_zps86059859.jpg
 photo DSC_0156_zps0ed1e5ca.jpg  photo DSC_0259_zps09509c75.jpg
 photo DSC_0250_zps9407e89a.jpg
Sää oli hieman synkkä meidän reissun ajan, mutta säästyttiin lumi- tai vesisateilta kokonaan, hyvä niin.
Maa oli kuitenkin märkä, joten koirat olivat luonnollisesti märkiä. Fiilis näyttää jotenkin aina niin säälittävältä kun se on kastunut, korvat viistää päätä myöten ja tyyppi näyttää kaikkein surullisinta naamaansa.
Draamailun salat hallussa!

 photo DSC_0100_zps734eae70.jpg
Fiiliksen säälinhaku-ilme...

 photo DSC_0066_zpsdfd74187.jpg  photo DSC_0074_zps4c9d62e6.jpg
 photo DSC_0299_zps33647c87.jpg
 photo DSC_0224_zps7216b97f.jpg  photo DSC_0185_zpse9fadbdc.jpg

Reissussa oltiin noin puolitoista tuntia, jonka jälkeen alkoi tulla pimeä sekä kylmä, joten lähdimme kohti kotia. Fiiliksen sai melkeimpä raahata autoon, sillä paimenlapsen mielestä leikit loppui ihan kesken.
Onneksi koirien leikit jatkuivat meillä, samalla kun me omistajat söimme sekä katsoimme elokuvaa. Kiitos seurasta Nooralle sekä karvakorville!

Koirasydän


Siru on kotiutunut meille hyvin. Oikeastaan paremmin kuin hyvin, sillä vieraskoreudesta ei ole ollut tietoakaan. Pikkukettu on nimittäin ollut jopa hieman villi.
Neiti on leikkinyt lelujen kanssa, hepuloinut sekä kierinyt hulluna juuri pestyllä matolla ja leikkinyt Femman ja Fiiliksen kera. Kun sohvalle istuu, on Siru heti kerjäämässä huomiota häntä heiluen ja ulos lähtiessä on se heti valmiina.  Aivan mahtava pieni tyyppi!
Ajatteli joku päivä ottaa Sirua agilityhallille ihmettelemään, se ei ole pahemmin sielä tainnut käydäkkään. Saa nähdä miten käy!


Femmasta pitäisi päivitellä agilitykuulumisia, mutta sen jätän suosiolla toiseen postaukseen, ettei tämä venyisi. Lisäksi pikkuvilla pitäisi trimmata, sillä tällä hetkellä se näyttää aika karmealta...
Palaillaan siis Femman kuulumisiin kun saan siitä kuvia ja kun neiti näyttää taas villakoiralta eikä yhdeltä sotkukasalta;)

8 kommenttia:

  1. Hei mikä kamera ja objektiivi sulla on? Kun mulla ois etsinnässä sellanen objektiivi, millä sais hyvin kuvattua koiria, olis zoomia ja hyvät urheilukuvausmahdollisuudet.. ja ois kans kiva tietää millasilla asetuksilla kuvaat kun sulla on niin kivoja kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runkona toimii Nikon d90 nyt syksystä lähtien (aiemmin vanon eos 1100d) ja putkina on nikon dx 18-105 sekä tamronin 70-300:) Jälkimmäistä käytän vähemmän, koska hämärällä on tosi vaikea saada onnistuneita kuvia. Postauksessa on otettu kuvia molemmilla objektiiveilla:)

      Asetuksia on vaikea sanoa, kun ne vaihtelee tilanteen mukaan, kannattaa vaan kokeilla kaikkea:D

      Poista
  2. Ihania koiria ja todella kivan kuuloinen päivä teillä :) Oot niin hyvä tekeen bannereita, että voisit tehdä joskus banneripajankin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:)
      Banneripajan pitämiseen ei olisi aikaa, mutta muuten hyvä idea:D

      Poista
  3. Upeita kuvia=) Fiilis on kyllä aivan bordercollien näköinen. Elet ja ilmeet on tosi samanmoiset kuin minun omalla workingbordercolliella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Fiilistä moni luulee puhtaaksi ulkonäkönsä puolesta;)

      Poista
  4. Näyttää Fiiliksellä ja Riimillä kehoaakkoset olla hallussa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytöillä on aina keskenään hauskaa:D

      Poista

Kiitos kommentistasi!